Kuvat onnistuivat hyvin. Käytin työssä aika paljon Promarker ja Promarker Aqua merkkisiä tusseja. Vielä kuvat täytyy laminoida, että kestävät kunnolla tulevaa käyttöä ja lähempää tahmatassujenkin tarkastelua.
Olen viime päivinä värkkäillyt lumilauluihin kuvituksia. Onneksi saatoin tehdä hommaa osittain myös töissä. Sitä vartenhan niitä kuvia oikeasti teenkin. Laulun opettaminen sujuu paremmin, kun on kuvia sanojen tukena. Omien kuvien tekeminen on niin tuskastuttavan hidasta, työn ja kaiken muun ohella.
Kuvat onnistuivat hyvin. Käytin työssä aika paljon Promarker ja Promarker Aqua merkkisiä tusseja. Vielä kuvat täytyy laminoida, että kestävät kunnolla tulevaa käyttöä ja lähempää tahmatassujenkin tarkastelua.
0 Comments
Joululoman lumirakennelmaUusi lumi oli juuri saatu maahan, kun lähdimme joululomalle Kisakeskukseen Pohjankuruun. Meillä oli mitä upeimmat ulkoilusäät ja -maastot. Vapaa-ajanohjaaja Mikko halusi opettaa lumikammin rakentamista meille lomalaisille. Innostuimme kovasti. Kasasimme porukalla tenniskentällä lunta. Tikutimme kasat ja jätimme kovettumaan ne seuraavaan päivään. Sitten alkoi kovertaminen ja kasojen sisältä kertyvän lumen poiskuljetus. Työ oli hauskaa ja sujui nopeasti. Samana iltana menin lasteni kanssa kynttilä mukanamme testaamaan kammit. Tunnelma niiden sisällä oli ihana ja hiljainen. Olisi ollut taatusti kiva kokemus vaikka yöpyä siellä, mikäli olisi makuupussi sattunut mukaan. Lisätietoa lumikammista näistä linkeistä: http://epaper01.mmd.net/pub/riista/?issue=200901 http://www.kolumbus.fi/bjorn.corander/osa_erataidot.htm Viime päivinä on tuullut tosi kylmästi. Kahtena päivänä olin viimassa Senaatintorilla. Tuomaan markkinoilla sain viimein sitä jouluisaa hyvän mielen tunnelmaa sieluuni, jota olen kaivannutkin. Tänään kävin kaupungilla 13 vuotiaan tyttären kanssa ja kivaa oli. Monin eri tavoin. Shoppailtiin. Käytiin markkinoilla. Paleltiin ja painauduttiin lähemmäs lämmitellen tuulensuojaa hakien. Nähtiin Lucia seurueineen. Torilla ja uudestaan Stokkan nurkalla, kun lähdettiin kiertämään ihmismassaa, yhytettiin kulkue ykskaks yllättäen toistamiseen ja paljon rauhallisemmissa merkeissä. Junassa haukottelimme autuaina. Olimme jo matkalla lämpimään. Kotona askartelimme kasaten olohuoneen uutta valaisinta hiljaisina mutta selkeästi onnellisina. Lopputuloksen näemme huomenna.
Muistin tänään oman kuudennen luokan Lucia-kulkuekokemukseni. Elävä liekki kynttilässä kuljimme pitkin koulun käytäviä laulaen. Kiva juttu. Minulla oli tikkejä vasemmassa kädessä, jossa oli myös kynttilä ohjeiden mukaan. Kääreeni alkoi kesken kävelyn purkaantua ja sitä tursuilevaa harsoputkiloa keräsin lisääntyvän paniikin vallassa nyrkkiini. Pelkäsin liekin tarttuvan kääreisiin hetkenä minä hyvänsä. Kunnialla siitä selvittiin. Museoon mars 2015http://www.museot.fi/museohaku/?museohaku=1&museokortti=1
Listalla kaikki Suomen museot, jotka ovat tällä hetkellä mukana museokortti-hankkeessa. http://www.museot.fi/museokortti Minä odotan tätä jo valtavalla innolla! Voisikohan jotenkin tehdä ennakko-oston..? Silloin se olisi jotenkin enemmän totta. Elävänmallin mukaan taiteiluaJos haluat uppoutua johonkin aivan täysin, ja siten unohtaa kaiken muun muuten mieltäsi rasittavan päivittäisen painolastin, kokeile elävän mallin piirtämistä tai maalaamista. Omasta mielestäni se on hykerryttävän hypnoottista ja varmasti itseähaastavaa. Mutta aivan ihanaa! Joskus se summittainen ja nopeasti toteutettu luonnos on paljon parempi, kuin tuntitolkulla tuherrettu varsinainen teos. Olen käynyt Helsingin työväenopiston akvarellikurssia nyt vuoden. Olemme piirtäneet ja maalanneet muutamia kertoja elävää mallia, jopa toisistamme pikaisia asentoluonnoksia. Kynällä saan mielestäni erinomaisesti hahmot ja muodot toistettua muutamalla vedolla, Siveltimen viirut ovat vielä hieman hakusessa.
Täytyy sanoa, että malleissa on eroja, kuten muissakin ammattiryhmissä. Joku käyttää apunaan vaikka harjanvartta mallintamaan milloin mitäkin tekemistä ja samalla myös tukeutuu siihen ja saa helpotettua kehon väsymisen kiristystä. Toinen ottaa silmälasit pois ja voi uppoutua omaan olotilaansa piittaamatta liiemmälti intensiivisistä tuijotuksista. Nyt pitäisi jo mennä nukkumaan, mutta hetken vielä hykertelen hyvää mieltä omassa rauhassa. Kiva kun kerran viikossa saa itselleen näin hyvän olon ja tunnelman. Joulutauko on nyt edessä, kuukausi ilman näitä sykähdyksiä. Täytyy käydä katsomassa vaikka Munch- tai Sibelius-näyttely, tai vaikka molemmat korvaavana elämyksenä. Mahtaisikohan jompikumpi lapsistani suostua mallikseni jouluherkkuhuumassaan..? Saatan kysyä. Ajelin bussilla töihin aamuhämärässä. Katselin ohivilahtelevia asuinalueita. Huomioni kiinnittyi kotien monensävyisiin valoihin. Katuvalaistuksen täplittämä maisema näytti erityisen kauniilta. Valotolppien rivistöt eri suuntiin kulkevine valoketjuineen halkoivat mukavasti asuinalueiden talorykelmiä. Led- ja halogeenivalot ovat erityisen hyviä keksintöjä energiatehokkuuden kannalta, mutta niiden kylmänkalsea ja läpitunkevan tehokas valo on häiritsevän häikäisevää. Suomalaiset ovat aina pitäneet hieman lämpöisenoloisesta kellertävästä valosta, jota erityisesti hehkulamput vanhastaan tuottivat. Tänään luin, että nykyään on hankittavissa vanhankaltaisia lamppuja nimellä vasaralamppu. Ne on kehitetty kestämään tärinää ja jopa iskuja vaativissa olosuhteissa. Niiden hehkulanka on kiinnitetty useasta kohdasta, toisin kuin hehkulampussa se roikkui kahdesta kohdasta. Mielenkiintoinen tuote, johon aion minä ainakin tutustua hieman lähemmin seuraavalla kauppareissulla. Tuotteen tunnistaa vasarankuvasta paketissa. Maalaus- ja muissa kädentaitotöissä on paljon parempi valo kirkasvalo tai päivänvalolamppu, mutta talven hämärässä sen valo kieltämättä on aika kliininen ja kaikenpaljastava. Joissain kaupoissa on sovituskopeissa ollut vaihdettavat valot, jolloin näkee vaatteen värin erityisen hyvin erilaisissa olosuhteissa. Oletko koskaan katsonut sinisiä liikelogoja pimeällä? Minun on tiettyä sinisen sävyistä teksti miltei mahdoton tulkita. Kirjaimet ovat kaikki yhtä mössöä. Olisi mielenkiintoista saada tietää, mistä moinen johtuu ja kuinka yleistä sellainen ilmiö on. Siitä tiedosta voisi olla markkinointi-ihmisetkin melko kiinnostuneita. Valomainosten tarkoitus kun kuitenkin on olla näkyvillä ja havaittavissa. Uudet led-valotaulumainokset saavat satavarmasti katseeni kääntymään niistä pois. Ne saavat aivoni jyskyttämään.. ja tiedän kohtalotovereita olevan runsain määrin.
|
KukkaHattuTätiTäti jo 198o-luvulta. Rakastan hattuja. Omistan myös kukkahattuja. Arkisto
May 2015
|